tiistai 24. helmikuuta 2009

Kuulumisia

Täällä ei sen erikoisempaa ole tapahtunut. Diivan ainokainen on ollut terve sekä kasvaa ja pulskistuu hurjaa vauhtia. Itselläni ei ole naarasta hänelle eli jos löytyy hyvä kasvattaja niin olen valmis hänestä luopumaan. Lemmikiksi en kuitenkaan häntä anna.

Kuten arvelin Veeran ja Sulon aiemmista treffeistä ei tullut mitään ja nyt vain odotetaan Veeran uutta kiimaa.

Hyvin on rauhallista kollirintamalla eli Sulon ja Sakun yhteiselo sujuu edelleen todella hyvin eikä kumpikaan merkkaile juurikaan. Swing line alias Nappula on kehittynyt edukseen ja tulee hyvin toimeen Dumbon kanssa. Kiselle taas kiusaa ja yrittää näyttää kuka määrää.

torstai 5. helmikuuta 2009

Diivan poika

Niin siis poikahan tuo on ja toinen silmä aivan auki, joka muuten kurkisti synnyttyään. Toinen silmä on vielä osittain auki. Hyvin on painoa tullut ja tutkii pesäänsä uteliaana.

Vielä en ole varma jätänkö pojan kasvatukseen itselleni, koska noita poikia alkaa olla hieman liikaakin. Tyttöjä ei vain kuulu ja nämä jo olevat alkavat loppua kesken. Onneksi Sulo ja Saku ovat kuin paita ja peppu.

keskiviikko 4. helmikuuta 2009

Diiva synnytti yöllä

Tiesin sieltä tulevan 2 ja molemmat perätilassa. No niin kävi, että ensimmäisen pojan sikiövedet menivät jo alkuillasta ja niin hän menehtyi kohtuun.
Toinen syntyi helposti ja sikiöpussin kanssa. Sukupuoli on vielä hieman vaiheessa, mutta eiköhän sekin selviä piakkoin.

Diiva hoitaa hyvin ainokaistaan, mutta käskyttää vanhempaa pentuaan myös joukkoon. Razor Sharp murisee ja vikisee, kun äiskä haisee ihan vieraalle. Ruokakaan ei maistu, mutta kai se tästä.

Pelotti kyllä, että oltaisiin jouduttu lähtemään taas päivystykseen kuten viimeksi, mutta onneksi ne supistukset alkoivat uudestaan ja ihan nopeasti kaikki sitten sujuikin. Kyllä teinkin töitä supistusten eteen eli hierontaa ja hierontaa.