maanantai 10. joulukuuta 2007

Vahinkoja sattuu!

Tiistai illalla Dumbo hyökkäsi Killerin kimppuun jalkojeni juuressa. Sain otettua heti kiinni Dumbosta, mutta hän päätti tyytyä minun lihaan! Eli otti oikein hyvän purentaotteen käsivarrestani ja siinä sitten, kun tajusin tilanteen pidin Dumboa vain paikallaan vaikka kättäni koski todella paljon. Tunsin kuinka Dumbo hellitti hieman ja otti uuden otteen ja puri oikein kunnolla. Killer oli silloin vielä edessäni!
Onneksi tyttäreni oli vieressäni ja sanoin vain, että anna boxi (joka oli samassa huoneessa) ja avaa siitä ovi. Edelleen Dumbon upeat hampaat käsivarressani käännyin hieman ja päästin hänet irti suoraan boxiin.
Lattia täyttyi veripisaroista ja käteni oli aivan turta ja siinä oli useita pistohaavoja.
Muiden kertomuksista tiesin, että minun pitää lähteä heti päivystykseen, joka onneksi on vain 5 km:n päässä.
Siellä sitten pääsin heti lääkärin luo ja käsi näytti aivan hyvältä, jossa oli siistejä pistohaavoja. Laittoivat jäykkäkouristuspiikin ja vaivoin sain puhuttua teholtaan heikomman lääkekuurin.
Seuraavana aamuna olikin aika raju herätys! Kättä koski todella paljon ja se oli aivan punainen.
Perjantaina sitten menin työpaikkalääkärille, joka vaihtoi laajakirjoisempaan antibioottiin ja sairasloma sain viikonlopun yli.
Kädessä on ehkä n. 10-20% toimintakykyä jäljellä. Tänään maanantaina menen taas lääkärille, eikä kipu ole muuttunut ollenkaan. Taisi osua johonkin pahaan paikkaan.

Ei kommentteja: