perjantai 24. lokakuuta 2008

Ajatuksia

Kiitos kaikille onnitteluista.
Kuollut pentu oli ollut jo jonkin aikaa kuollut eli sen pelastamiseksi ei ollut mitään tehtävissä ja sen myös tiesin nähdessäni takajalan. Siksi uskalsin vetää aika rajustikin sillä vartalon läpimitta oli arviolta 4cm. Onneksi Sandra oli jo synnyttänyt aiemmin sillä muuten olisi voinut käydä huonosti. Nämä on näitä kurjia puolia, joita kasvattaja voi joutua kokemaan. Tämän olisin kyllä jättänyt kokematta sillä pentuhan suorastaan hajosi ja sitä näkyä en saa varmaa mielestäni pois ikinä!

Jo näistä parin päivän ikäisistä mussukoista näkee, että pojista tulee toooodella pitkiä poikia. Noh eipä muuta ollut oletettavissakaan, kun molemmat vanhemmista sellaisia ovat. Toinen on luultavasti ruskeanaamio, kun on jo nyt tullut hieman väriä. Toisellakin on, mutta hieman eri sävyisenä eli on joko kuviollinen tai sininaamio.

Anni pääsee kohdustaan eroon maanantaina ja tiistaina olisi Diivan pentujen tehosterokotus. En kuitenkaan vielä vie Rokki-poikaa rokotukselle, kun alin ikähän on se 8vkoa eli saa hieman vielä odottaa.

4 kommenttia:

Satu kirjoitti...

Onkohan minulla väärää tietoa, kun muistelen että tuollainen kokonaan keinoruokittu pentu, jolla ei voi olla emon vasta-aineita, voitaisiin rokottaa jo ennen 8 viikon ikää? Oikaiskaa jos olen väärässä...

maarit kirjoitti...

Ykkös rokotteella voi muistaakseni rokottaa jo aiemmin. Ja eikös ulkomailla ole jossain tapana rokottaa vasta-aineettomat pennut jollain rokotteella ensimmäisen kerran jo noin pari viikkoisena, tai ainakin näin muistelisin jostain lukeneeni.

Samoin esim Felinan sivuillahan on tietoa siitä seerumista jolla voi siirtää vasta-aineet pentuun heti syntymän jälkeen.

Eirenen kissala kirjoitti...

Niin kyllähän flunssa-rokotteen saa antaa aiemmin eläinlääkärin suosituksesta. En usko, että mitään tarvetta sille olisi, kun ei ole ollut ongelmia flunssista, eikä ell sitä suositellut.
Sen viikon mittaisen ripuliepisodin aikana luulisi, että olisi iskenyt mahdolliset taudit, kun pentu oli heikoimmillaan.

Anonyymi kirjoitti...

Niinpä, turhahan sitä rokotusohjelmaa on turhan aikaisin aloittaa kun mitään ongelmia ei ole. Kirjoitin vain ihan yleisessä mielessä...