sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Joulun kuulumisia

Ensimmäinen kuva Tuplan pennuista on otettu 25 päivä. Yhtä tyttöä olen ruokkinut ja antanut homeopaattista valmistetta ja tänään hänellä on ollut aivan mahdoton ruokahalu. Katsotaan iltapunnituksessa paljonkohan on paino lisääntynyt. Tänään olen antanut jo n. 15ml ja viimeisen 4ml jälkeen jäi tyytyväisenä nukkumaan. Muilla aamun mittauksessa oli paino noussut 12g-32g. Eli mielettömän hyvin näinkin suuren pentueen kohdalla. Tuplalle olen myös antanut homeopaattista valmistetta ja maidonkorviketta, jotta sitä maitoa riittää kaikille. Nyt on jo havaittavissa ainakin 1 SYS, mutta vielä on tunnistamatta kuka se näistä on. Sekin selviää iltapunnituksessa. Osalla on jo hieman silmät raollaa, mutta tuo pikkutyttö katselee jo avoimin silmin maailmaa. On muuten äärimmäisen pitkiä pentuja...kaikki. Eipä Tupla millään tavalla stressaantunut vaikka vietettiin joulu meillä ja oltiin keittiössä pitkälle yöhön. Hieno emo kertakaikkiaan!!

Meillä meinasi tapahtua katastrofi, mutta onneksi tilanne huomattiin nopeasti eikä tullut vahinkoja. Eli ruokapöydän päällä oli kynttelikkö, jossa mansetit ja yksi oli syttynyt palamaan ja tipahtanut pöydälle. Mukava roihu siinä oli, kun poikaystäväni meni keittiöön ja sammutti sen. Pöytäliina oli onneksi muovipohjainen, mutta silti pöydän puuhun tuli musta jälki. Pennuthan ovat keittiön yhteydessä olevassa kodinhoitohuoneessa, jossa nyt ei ole ovea. Eli vaaratilanne kaasujen suhteen oli todellinen. Hyvä tuuletus tietysti poisti hajut ja mahdolliset kaasut.

Ei kommentteja: