keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Äitienpäiväonnittelu

Tämän haluan jakaa muiden kanssa kun oli niin hieno viesti ja lämmitti sydäntä todella paljon.

"Äiti,

me voimme hyvin. Syömme uskomattomia määriä ja kakimme ja pisumme vielä enemmän. Jokainen nurkka on nuohottu ja hypyn taivaaseen estää vain liian matala katto. Toistaiseksi olemme saaneet rikottua yhden lasimaljakon ja yhden kupin, mutta kunhan tästä vielä vartumme, niin& Se oli aika hauskaa, kun keksimme, että mammalla oli lasipurkissa kuivattuja kukkasia. Niiden päällä oli liina, mutta eihän se meitä estänyt. Tiesitkö, että kuivatut kukat leviävät YMPÄRI taloa kun niillä vähän leikkii? Ja että yksi kuiva kukka muuttuu noin miljoonaksi? Hassua.

Nukumme usein (kasvatti)veljien vieressä; isoimmilla veljillä on paksu turkki (ja hiukka läskiä alla) niin että siihen on ihana uinahtaa. Myös toiseksi isoimmat veljet ovat oikein hyviä unikavereita. Ja mamma, toisinaan.

Kissanristiäisiä ei ole vietetty vielä, mutta minun nimekseni kaavaillaan Augustaa ja minulle Sigridiä (ja tietysti toinen ja kolmas nimi tulee kuten veljilläkin).

Täytyy kertoa sinulle äiti yksi hassu juttu. Vappuna meillä oli vieraita, joista yksi soitti kitaraa. Minä, pienempi, istuin aivan lumoutuneena sen soittajan edessä ja kuuntelin. Ihmiset nauroivat&. Olen ilmeisesti musikaalinen. Mamma sanoi, että aina kun hän laulaa, kaikki kissat poistuvat alta aikayksikön. Vaikka, sanoi mamma, hänellä oli koulussa laulunumero ysi tai kymppi, mutta kissat ovat NIIN musikaalisia.

Ai niin, ja myöhästyneet äitienpäiväonnittelut, äiti!

Sigridin kanssa on käyty jo eläinlääkärilläkin. Tyttö nimittäin nilkutti hieman! ja oltiin kauhuissamme. Eläinlääkäri tutki. Ei mitään, tietenkään, eikä tainnut olla sillonkaan kun lääkärille mentiin, olikohan kotonakaan. Apulainen kyseli sitten lääkäriltä, mitä hän kirjoittaa koneelle, ja Anneli-mamma pyysi kirjoittamaan, etä omistaja hysteerinen...Kun eihän siinä tassussa muuta vikaa ollut kuin että se oli sininen. Tämä tosin ei ole kenenkään muun mielipide kuin Augusta-siskon, joka on kateellinen...."

Terveisin Sigrid ja Augusta alias Eirenen Pasadena ja Eirenen Heart kicker

Taitavat tytöt tulla emoonsa sillä emo ottaa seinistä vauhtia juostessaan ympäri kämppää ja vaarallisia tilanteita on ollut.

Ei kommentteja: