tiistai 8. helmikuuta 2011

Rokotuksilla

Tänään oltiin Madin, Sharpin ja Kingin kanssa rokotuksilla. Laitoin aluksi Sharpin boxiin, jossa Madi oli ollut näyttelyssä ja vieraista hajuista johtuen Kingi ei sitten sinne mennyt vaikka kuinka yritin. No kolmas boxi nopeasti esille ja sinne herra meni mieluisasti. Kaikki meni hyvin ja pojat saivat kehuja suuresta koostaan. Sharp on kasvattanut tuota vatsan ympärystään eli aivan erillainen kuin pojat. Painoa oli 4.5kg. Se on aika paljon noin lyhyestä ja matalasta siamilaisesta. Poikia ei punnittu, mutta karkea arvio on 5-6 kg. Todella pitkiä ja korkeita molemmat.

Samalla keskusteltiin Tuplan pentujen edessä olevasta PRA testauksesta....sitten kun pennut ovat 4-5 viikon ikäisiä. Asia jäi vielä auki ja mietitään miten saataisiin täysin oikeat tulokset, näissä ei ole varaa virheisiin. Eristyksessä olemisesta on eriäviä mielipiteitä ja puolen tunnin erossa olo ei ole monien lähteiden mukaan riittävä. Suositellaan jopa 3-8 tunnin eristyksestä. Verikoe on toinen mahdollisuus, mutta siinäkin on ongelmia eli paljonko verta tarvitaan ja pieneltä pennulta se voi olla todella haastavaa. Tunnistusmerkitty pentu olisi myös hyvä olla ja noin pientä en haluaisi siruttaa. Saa katsoa, onko pakko siirtää testausta muutamalla viikolla.

Lopuksi haastan jokaisen julkaisemaan kissojensa PRA-testitulokset. Oli ne sitten negatiivisia, kantajia tai sairaita.

5 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Julkaistu.

Haastan edelleen kaikki toimittamaan kissojen PRA-testitulokset Ninalle (Tigerstedt, Noxx kissala), joka kerää niistä tilastoa.

Eirenen kissala kirjoitti...

Minusta tuo ei aivan riitä, vaan ihan julkinen listaus testatuista kissoista.
Tämä on niin uusi asia, että kenenkään ei pidä salata tietoa. Tästä kuitenkin selviäisi mitkä kissat on testattu ja mitkä ei.
Kollilistoilla voi nytkin olla kissoja jotka ovat jopa PRA sairaita eli kannatan avoimuutta asiassa.

Unknown kirjoitti...

Kunhan asiassa edetään tuo kollilistalla tuloksen ilmoittaminen olisikin hyvä idea. Tai voi tuloksen halutessaan varmasti ilmoittaa nytkin. Vaatia ei voi, kun kyseessä on suositus, ei pakko.

Omasta puolestani olen avoimuuden kannalla, mutta jos julkisuus muodostuu kynnykseksi tulosten ilmoittamiselle, voi käydä niin, että tilastoidut testitulokset antavat tilanteestamme liian ruusuisen kuvan. Valitettavasti. Lähtötilanteen kartoituksen kannalta myös anonymiteetti testatuille suotakoon.

Mirka V. kirjoitti...

Meillä testataan nämä nykyiset pennut vasta nyt, ikää 8viikkoa, pienempiä en edes ala yrittää. Testissä menee kuitenkin vain pari viikkoa niin hyvin ennättää tälleen vanhemmallakin iällä.

Jalecat's- kissala kirjoitti...

Minusta julkinen lista ei ole hyvä. Kun kysyt kollia muista kysyä tulosta, älä käytä jos et tulosta saa. Kun tarjoat kollia vaadi naaraalta tulos myös.
En myöskään puolla sitä että kollilistalle pääsee vain toimittamalla tulokset. Luottamukseen ja avoimuuteen (ei valehdella tuloksista) täytyy pystyä luottamaan.