Uskoakseni pikkuhiljaa. Kylläpä olikin rankka viikonloppu.
Täytyy myöntää, että on liian raskasta olla yöt töissä ja päivät näyttelyssä assarina. Onneksi Turok oli järjestänyt bussikyydin molempina päivinä niin siinä sai sentään hieman levätä. Meinattiin Roosan (Onnin uusi omistaja) kanssa myöhästyä sunnuntain kyydistä, kun töissä meni sen verran enemmän aikaa. Oli todellakin vain viisi minuuttia aikaa vaihtaa vaatteet ja ottaa kissa boxiin. Kamoja olin jo laittanut autoon ennen töihinlähtöä.
Sunnuntaina näyttelypaikalla jalat sanoi vain sopimuksen irti ja oli pakko hieman hellittää ja istahtaakin. Särki aivan mahdottomasti.
Diivalla alkoi sitten kiima eli tämä on sitten viimeinen kerta Vekaran kanssa ja jos ei tulosta synny niin vaihdan urosta. Vekara on odottanut tätä kuin kuuta nousevaa ja on innoissaan purrut Diivan niskan aivan verille. Auringonhattu-uutetta ja kittivahaa hoidoksi ja jos ei auta niin pitää pyytää antibiootti.
Sandran kiima meni menojaan...onneksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti