lauantai 29. maaliskuuta 2008

Lauantain päivän ratoksi


Vauvat vielä masussa.
Sandralle ei juurikaan ruoka enää maistu ja vauvat pitävät sellaista peliä, että haluavat sieltä pois.
Poseerauskuva Diivasta.
Kylläpäs Vekara on kasvanut ja painoakin tullut hyvin. Mahdottomat kollinposket ja eloisa luonne.

perjantai 28. maaliskuuta 2008

Mä kyllä suosittelen pirkan vaippoja!


Hieman vaivihkaa vaippoja kaupasta ostaessani mietin vain, että toivottavasti kukaan tuttu ei näe. Olisi siinä selittelemistä: "juu, että kissalle näitä ostelen".

En tiedä mitä sitä tekisi, kun Diiva pissaa kaikki synnytykseen tarkoittamani pesät ja Sandran aika lähestyy!! Voimakkaita liikkeitä tuntuu Sandran vatsassa paljon eli poikia luvassa. Olin tuntevinani pennun pään synnytyskanavan alussa. Saas katsoa olinko oikeassa tai ehtiihän siellä vielä kääntyilemään.

Mä en kestä tuota jokapaikan touhupetteriä eli Onnia. Siinä on kyllä todella iiiiso persoona ja aivan mahdoton ruuan kerjääjä. Tuota sinttiä ei voi olla rakastamatta. Moottoria käyttää säästämättä ja haleja hakee varauksetta.
Se ei sitten pidä paikkaansa, että punaiset tai cremeväriset olisivat jotenkin yksinkertaisempia, kuin muut värit.

tiistai 25. maaliskuuta 2008

Rokotuksilla

Tänään sitten Onni sai tehosteen ja Sale sirun, rabieksen ja otettiin samalla fiv-ja felv-testit.
Onnissa ei löytynyt mitään vikaa ja kyllä ne pienen pienet pallitkin siellä ovat. Seuraavaksi osallistutaan Sulon, Salen ja Onnin kanssa Rurokin näyttelyyn sunnuntaille vain, kun pitää olla myös töissä.

Dumbo leikataan perjantaina ja Vekara vasta vuoden lopulla, jos vaikka eräs suunnitelma toteutuisi.

lauantai 22. maaliskuuta 2008

Näyttelyn huumassa

Olipa taas kerrassaan upeita nelosen kissoja näytillä.
Diiva sai sertinsä vaikka olikin hmm... hieman ylipainoinen ja tämä olikin hänen viimeinen näyttely. Ihan siksi, kun hän ei pidä siitä touhusta eikä ole tarpeen kiusata pikkuista. Joten Diiva pääsi heti tutustumaan Vekaraan. Käpälä heiluu tiuhaan, mutta niinhän se kuuluu, kun on kilpparista kyse!
Sulo oli TP häviten paneelissa upealle suklaatiketille. Sulon kanssa mennään myös huomenna.

Todella hienosti näytteilleasettajat seurasivat tilanteita ja työni assarina helpottui huomattavasti. Oltiinkin tuomarin kanssa valmiita hyvissä ajoin.

Upea näyttely pääsiäisaiheineen kaikkineen. Itse olin noidaksi pukeutuneena. Eipä kissat asuani pahemmin pelästynyt ja hyvä niin. Hieman sitä pelkäsin.

perjantai 21. maaliskuuta 2008

Näyttelyä odotellessa.

Onpa mukava huomenna mennä levänneenä näyttelyyn. Kerran näinkin. No onhan se silti todella raskasta aamulla ell assariksi ja arvostelussa tuomarin assarina. Paneelin voisin kyllä jättää väliin jos vain kantajia on tarpeeksi. No katsotaan sitä sitten. Taitaa tulla noitamaista meininkiä!

Kommentteja haluaisin tiineen naaraan vatsan laskeutumisajasta? Onkohan kellään muistiinpanoissa. Itse aina unohdan miten se nyt olikaan.

Diivan kiima alkoi ja jos se kestää yli näyttelyn niin pääsee tutustumaan Vekaraan. Ei vielä ihan täysillä huuda, mutta näyttely yleensä vaikuttaa siihenkin.

torstai 20. maaliskuuta 2008

Muutoksia ilmassa!

Jee... me muutetaan!! Olen aivan innoissani ja samalla kauhuissani. Pelottaa miten Sandra suhtautuu silloin jo syntyneiden pentujen kanssa. Onneksi yläkerran makkarissa saa rauhoittua eikä ääni sinne juurikaan kantaudu. Täytyykin laittaa tytär vahtimaan, ettei vaan ala riepottamaan pentuja ympäri huonetta.

Nyt tuli mitta täyteen eli Dumbon killuttimet lähtee heti, kun vaan saan ajan. Tiistaina mennään muutenkin testeille ja rokotukselle niin jos vaikka samalla sekin hoituisi.

tiistai 18. maaliskuuta 2008

Aivan muuttunut Sale!

Niinhän siinä kävi, että Onnin muuttaessa poikien luo, Sale on ollut aivan rakastunut. Juoksee Onnin perässä ja todennäköisesti luulee tytöksi. Varsinainen muodonmuutos!

Se on tullut nyt ainakin huomattua, että Get off aine ei vähennä merkkailua, mutta vie hajun kyllä pois jättäen raikkaan sitruunan tuoksun. Joka häviää parin päivän sisällä.
Vaippa sen sijaan hillitsee ainakin jonkin aikaa. Ennen Dumbo merkkasi lammikoita ja nyt vain peukun kokoisia alueita. Ensimmäisen kerran varmaan puoleentoista kuukauteen Dumbo teki kakkoshädän hiekkikseen, jeee... aivan mahtavaa!!!

Pitää ihan ääneen ihmetellä Onnin pikkuisia palleja!! Siis en ole ikinä nähnyt uroksella noin pieniä nuppineulanpään kokoisia palleja. Aivan omituista.

Onni on kyllä aivan super rohkea. Hän menee suoraan vieraan kissan eteen ja katse kysyy, että: "mitäs leikitään?"

Sulolla on alkanut äänenmurros. Ääni on tosiaan muuttunut hyvin kantavaksi, mutta on silti ihan siedettävä. Hän on sitä mieltä, että kaikkea uutta on sähistävä on se sitten kuinka pientä tahansa.

Vekara on ihan mahdoton. Hänellä on tapana puskea jalkoja ihan koko ajan eikä siinä pysty oikein kävelemään, kun toinen on aina jomman kumman jalan kimpussa. Jalkafriikki!

sunnuntai 16. maaliskuuta 2008

Kadonnut

Aamulla, kun tulin töistä kotiin ja mennessäni nukkumaan huomasin, että Sandraa ei löydy mistään. Ei ollut boxissa, eikä toisessakaan, ei löytynyt raapimapuun pesästä, ei sängyn takaa, eikä peiton alta. Ehdin jo hieman huolestua, kunnes huomasin jättäneeni vaatekaapin "lukon" eli mustekalan asentamatta.
Siellähän Sandra tyytyväisenä nautiskeli olostaan.

perjantai 14. maaliskuuta 2008

Lampaan maha

Suosittelen, mutta on sitten niin hirveän hajuista, että voipi oksennus olla lähellä.
Kissat siitä kylläkin pitävät ja suorastaan ahmivat. Dumbokin, joka ehkä eniten nirsoilee tuoreruuan suhteen.

Nyt se on todettu, että vaipat todellakin hillitsevät merkkailua. Todella yllättävää ja saas nähdä kauanko se kestää. Meillä on edessä muutto piakkoin enkä todellakaan halua laskua kollin kusien aiheuttamista vaurioista.

Ensikuusta tuleekin todella haastava ja kiireellinen. Sandran pentujen syntymä, rurokin näyttely, muutto ja jotain extraakin luvassa.
Saas nähdä miten Sandra suhtautuu muuttoon. No täytyy vain koittaa hoitaa se todella hillitysti.

tiistai 11. maaliskuuta 2008

Aamun mietteitä.

Töistä tullessani Dumbo juoksi vastaan vaippa vain heiluen puolelta toiselle. Oli juu aika koomisen näköinen ja sitä tyttäreni kanssa naurettiin. Tulisipa se kesä nopeasti niin saisi rakentaa ulkotarhan. Siellä saisi merkata niin paljon kuin haluaa. Toivotaan, että loppuu sitten kastroinnin jälkeen.
Killer on toipunut hyvin leikkauksesta, raukka luulee pallien olevan vielä paikoillaan.

Linda Loun ja Angelin hampaita on vaihtunut ja syynä miksi näin aikaisin on varmaankin aikuisten raksut, joita tytöt ovat käyneet napsimassa.

Sulon hormoonit hyrrää ja mielitiettynä on Sale. Saas nähdä koska Sale alkaa ajatella noita asioita.

Ostin Get off nimistä tuotetta merkkailujen puhdistukseen ja katsotaan nyt onko siitä mitään hyötyä. Tuoksuu ainakin miellyttävän sitruunaiselle.

Pääsiäisviikonlopun näyttelystä tuleekin todella raskas, mutta onneksi minulla on vapaa viikonloppu ja pakollinen vapaa maanantai. Tiistaina olisikin sitten Onnin tehosterokotus. Rekkakirja tuli eilen vain kahden kuukauden odotuksen jälkeen!!

torstai 6. maaliskuuta 2008

Pallit jäi...

No niin nyt Killer on sitten kastroitu. Eipä ole vielä herännyt vaikka leikkauksesta on jo kolmisen tuntia.
Killer sai niin paljon kehuja lihaksikkaan ja uljaan ulkomuotonsa vuoksi. Taisi poika arvata mihin joutui, kun menomatkalla yritti kaivautua boxin takaseinästä ulos.

Eipä olisi kannattanut juoda kissayhdistyksen kokouksessa kahvia! Valvoin koko yön, vaikka oli vapaayö!! Niin olisi tietysti pitänyt muistaa tuokin.

Mitäköhän mieltä muut kasvattajat tai kissanomistajat ovat blogien pitämisestä?
Minusta on todella mukava lukea kuulumisia. On ne sitten hyviä tai huonoja. Kaikesta voi saada jotain uutta tietoja ja sitä jollain tavalla tuntee iloa ja surua toisen onnesta tai epäonnesta.

Muistin virkistystä

Täytyykin muistaa ostaa Dumbolle isompia vaippoja. Edelleen hiekkis jää käyttämättä! Ei todellakaan mukavaa. Käyttämäni ell sanoi vain, että sellaisiahan nuo kollit ovat!
Uusi sohva on tulollaan ja mietin miten suojaisin sen. No ehkä meno rauhoittuu, kun toimivat kollit vähenee.
Ei niin mukava ylläri, kun ihan uuden keskusyksikön takana näkyy vana... joo ihan sitä itseään. Onneksi ei mennyt tuuletusreikiin.
Dumbo se ei vaan siedä Killeriä vaan nytkin vahtaa silmä kovana ja kusee ovenpieleen. Toivottavasti Sulon ja Salen välit pysyvät näin hyvinä sen aikaa, kun Sale on leikkaamattomana. Noita poikia ei meinaa erottaa toisistaan ellei hieman tarkemmin katso. Cremen ja punaisen eron huomaa todella hyvin ja samoin tabbykuvion. Onnilla ei näy yhtään haamuraitoja naamassa. Hännässä ehkä hieman, mutta ei niin voimakkaasti. Olen kyllä todella tyytyväinen Sulon ja Salen pitkiin häntiin ja kroppiin ja mitkä luonteet.

tiistai 4. maaliskuuta 2008

Niitä näitä...

Nyt alkaa olla mittani täynnä Vekaran kollittelua. Aionkin astuttaa Diivan heti Turokin jälkeen, vaikka olin ensin suunnitellut Rurokin jälkeen. Ei Vekara enää niinkään merkkaa, mutta huutaa melkein koko ajan.
Vekara kävi vierailulla Kisellen ja pentujen luona. Kiselle topakkana rouvana näytti missä se kaappi seisoo.
Kiselle on hmm.. pulskistunut vähän turhankin paljon. Varmaan se tuosta tasoittuu.

sunnuntai 2. maaliskuuta 2008

Ei niin mukava herätys!

Niin sitten kävi, että Diiva heitteli isoa leluhiirtä sängyssä. Oli tietysti ensin uittanut sitä vesikupissa aivan läpimäräksi. Siinä sitten vesipisarat lenteli pitkin huonetta ja mun päälle.
Ei kaikkein mukavin herätys, mutta tämän kolmikon kanssa nukkuminen vaatii muutenkin sopeutumiskykyä.
Silloin, kun minä haluan nukkua niin kisut haluavat leikkiä. No jaa ehkä minä kestän tuon. On ne niin ihania!!