perjantai 25. huhtikuuta 2008

Kyllä harmittaa!

Siis se, kun en aiemmin laittanut kolleille vaippoja. Tänään pestessäni vanhasta asunnosta kollin merkkailut jalkalistoilta, kynnysten alta, seiniltä, ikkunoista ja vaikka mistä. Tai ainakin siltä tuntuu ja yllättäen kollit osaavat ruikkia mitä ihmeellisimpiin paikkoihin. Ei ole kollin pitäminen helppoa. Tekisi mieli leikkauttaa kaikki, mutta pääasia on, että pahin kusija on jo leikattu. Vekarakin pysyy aisoissa, kun ei näe toisia kolleja. Vekarahan alkoi merkkailemaan jo hyvin varhaisella iällä.

Näyttäisi siltä, että Sandran tyttö olisikin balineesi ja sehän on suorastaan mahtavaa.

Nauruttaa vieläkin ensimmäisen kerran, kun päästin kissat tutustumaan uuteen asuntoon. Dumbo mennä viiletti huoneesta toiseen kaula pitkänä eteenpäin, korvat vaakatasossa lerppuen ja häntä kattoa kohti. Siihen päälle vielä pienoinen utelias ulina niin jo oli naurettavaa. Siitä, kun olisi saanut kuvan!

Dumbolla on sitten ärsyttävä tapa kulkea tiskipöydällä ja juuri silloin, kun teen siinä jotain.

Isäni oli laittamassa ovia paikoilleen ja Onni hyppäsi niskaan ja Dumbo katsoi tärkeänä vierestä, että tulee hyvää jälkeä.

Eilen illalla pennut päättivät lähteä maailmaa kiertämään tai no makuuhuonetta nyt ensimmäiseksi. Emo oli tietysti aivan paniikissa.

keskiviikko 23. huhtikuuta 2008

Vihdoin!

No niin...uudessa asunnossa ollaan ja nettikin toimii. Kaikki on tietysti aivan sekaisin vielä, mutta kyllä ne tavarat löytävät paikkansa piakkoin. Kollitkin ovat merkanneet uuden kodin omakseen ja Sale on osoittanut kiinnostusta toista sukupuolta kohtaan. Sopraanon lailla laulelee sulosointujaan. Ääni on kyllä varsin omituinen ja siis niin hentoinen, jopa tyttömäinen. No on hän jo väkisin yrittänyt tapaamaan Sandraa ja Angelia. Taitaa olla jommallekummalle tulossa kiima, kun Sale niin innoissaan on.
Salen muutto viivästyy hieman, koska hänen siskonsa Shania, jonka luona on Salen uusi koti oli steriloitavana ja Shania oli saanut revittyä leikkaushaavan auki. Haavasta oli tullut sisuskalut ulos, mutta nyt tilanne on saatu hallintaan ja odotetaan hieman, että Shania paranee.

Pitäisi tässä hässäkässä vielä ommella parit näyttelyverhot viikonlopun näyttelyyn.

Linda Lou alias Lissu lähti omaan kotiinsa poikien palvottavaksi.

Onni-poika etsii vielä sitä oikeaa kotiaan.

Myös Dumbo etsii uutta kotia, mutta vain jos se oikea tulee eteen. Monia läheltä piti tilanteita on tullut estettyä ja valitettavasti luulen, ettei se tästä parane. Dumbo on näköjään kateellinen Sulon ja Salen tuuheista hännistä. Välillä yllätän Dumbon karvoja suussa ja toiset pojat ovat kauhusta kankeina.

tiistai 15. huhtikuuta 2008

Pakkailua pakkailua!

Juu ei ole helppoa pakata, kun kissat ravaa edes takaisin ja laatikkoon sisälle ja ulos. Taitavat luulla tätä pakkaamista joksikin leikiksi. Mä sitten vihaan muttoa, mutta oma koti kullan kallis!
Huomenna saan astua uuteen kotiimme ja muutto on torstaina. Nettiyhteydet saan alustavien tietojen mukaan seuraavana maanantaina. Kunhan tästä selvitään niin sitten onkin jo seuraavan projektin aika eli ulkotarha ja siitä voi tulla isokin.

Sale löysi sittenkin sijoituskodin ja vielä siskonsa luota, joka on tietysti jo steriloitu. Rurok:sta varmaan pääsee jo tutustumaan uudelleen siskoonsa.

Sandran pennut täyttivät jo kaksi viikkoa ja poitsun painoa oli kertynyt 250g!
Tyttö on jo käynyt pesän ulkopuolella ja osaa myös käyttää ääntään. Luulisi kilppariksi, kun huutaa joka asiasta. Sandra on todella suojeleva pentujaan kohtaan ja aina kun yritän katsoa pesään niin tulee keikistelemään siihen eteen. Punnituksessa yrittää tietysti ottaa pennun takaisin. No kai se siitä tasoittuu.

perjantai 11. huhtikuuta 2008

Kiertokirje

Kiitos vain sultsinan tästä kunniasta!! Minä niin pidän kiertokirjeistä...

Lyhykäisesti säännöt sanovat seuraavaa: tunnustus pitää jakaa eteenpäin viidelle sellaiselle blogille, joilla ei sitä vielä ole.Ja vielä viimeiseksi, tunnustuksen saaneiden blogien tulee linkittää takaisin tälle sivulle.
En tiedä viittä blogia joka ei olisi jo saanut tunnustusta eli vain nämä saavat tämän:
Yrttiset
Nightgaunts
Cannonball



tiistai 8. huhtikuuta 2008

Mun Sulo palasi kotiin!

Sandran pennut kasvavat ja tytöllä silmät aukeavat piakkoin.

Oma rakas Sulo palasi kotiin pallit puoliksi pienentyneinä. Koko matkan kotiin piti hänen kertoa millaiseen tytteliin olikaan tutustunut.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2008

Masennusta kerrakseen!

Niin kai se on ihan normaalia masentua pikkuisen onnettomuuden johdosta. Sitä vain miettii, että jos olisi toiminut toisin niin olisiko tyttö vielä elossa. En sitten millään saa mielestäni hänen pahoja vammojaan. En ole kyllä vastaavaa nähnyt enkä toivo ikinä uudestaan näkeväni.
Kuoleman ymmärtää jos se on sairaudesta tai viasta johtuva, mutta onnettomuus on aina turhaa ja hyvin vaikea hyväksyä.

Nyt alkoi pelottaa muutto vielä enemmän. Jos Sandra stressaantuu ja alkaa siirtelemään pikkuisia. No onneksi vielä on aikaa pari viikkoa ja sinä aikana pennut kyllä ehtivät kasvaakin jo aika paljon.

Pitäisi varata matka pennun hakuun ja tehdä sitä sun tätä muutakin. Silti on ikävä pentua ja Suloa, joka toivottavasti tulee pian takaisin.

perjantai 4. huhtikuuta 2008

Sulo lähti kosiomatkalle ja yksi on joukosta poissa.

Sulo lähti tapaamaan hemaisevaa typykkää, jos vaikka yhteinen sävel löytyisi.

Tultuani kotiin yksi pennuista oli kuollut pesään.
Kallossa oli selvät merkit kallomurtumasta ja verenvuodosta eli joko Sandra tai Diiva on kuljettanut pikkuista, joka sitten on pudonnut jostain korkealta. Sängystä tai raapimapuusta.
Voi pikkuista enkelikisua.

keskiviikko 2. huhtikuuta 2008

Mun pojat!


Voi mun pojat! Poikatrio tulee Rurokin näyttelyyn.
Taaimpana Sulo katsoo hieman kuin johtajana, että kaikki tottelee.

Sandran pennut näyttävät kaikki pitkäkarvoilta, mutta katsotaan nyt mitä aika tuo tullessaan. Diiva pissi aamulla sänkyyni! Taitaa osoittaa mieltään vaihdettuani mikrohiekan ököplussaan. Diiva on jo tutustunut pentuihin ja tuumaa vain, että: "ai kivaa, että tuli seuraa. Joko leikitään?"
Sandra on kyllä paljon rauhallisempi emo, kuin Diiva. Vielä ei ainakaan ole siirtänyt pentuja mihinkään ja itsekin on pesässä lähes tauotta.

tiistai 1. huhtikuuta 2008

Ei ihan aprillivauvoja!

Eilen illalla Sandra synnytti 3 pentua. Poika näyttää balineesilta kuten myös toinen tytöistä. Kaikki meni juuri niin mallikkaasti, kuin pitäisi aina mennä.
Pitää ihan ääneen ihmetellä, että kyllä oli yhden sikiöpussin nesteitä paljon! Arviolta yli desi, enkä edes nähnyt oliko siinä edes pentua. Varmaankin oli, mutta en ole kyllä vastaavaa nähnyt.
Poika sieltä tuli pää edellä kuten olin ennustanut!
Nyt taas tuli hieman tunne, jostain alien elokuvasta, kun emättimestä pilkottava hännänpää värisi.

Emo on onnensa kukkuloilla ja kuten odotin emonvaistot korkeimmillaan.
Kuvia tulossa myöhemmin tänään.