lauantai 16. lokakuuta 2010

Mad Love muutti takaisin kotiin

Heti uuteen kotiin mentyään Mad oli todenäköisesti astunut todella kiimaista sisartaan ja siitäpä syntyikin paha peniksen trauma. Tämä oli kuitenkin jäänyt perheeltä huomaamatta ja kun hain Madin takaisin niin näin heti, ettei kaikki ole kunnossa ja soitin päivystävälle ell. Penis sojoitti taaksepäin aivan paljaana ja voisi sanoa, että oli sellainen kestoerektio. Kuulostaa hullulta, mutta kissa oli ilmeisen kivulias ja osoitti sitä kaikilla osaamillaan tavoilla. Mad ehti olla uudessa kodissaan hieman alle 2 viikkoa.

Päivystyksessä tietysti mitattiin lämpö ja kuunneltiin sydän sekä keuhkot ja nämä kaikki olivat normaalit. Pieni rauhoite ja alkoi peniksen tarkastelu. Ei ollut ell ennen vastaavaa nähnyt. Katetri laitettiin ja se meni aika hyvin eli ei ollut tukossa. Pissa tutkittiin, joka oli puhdas. Peniksen pää oli pahoin kuivunut ja ell pelkäsi kuoliota. Meidät kotiutettiin ab-kuurin, kipulääkkeen ja liukaste-geelin kanssa, jota piti laittaa useita kertoja päivässä. Tämä oli vain ensiapu ja piti ottaa yhteys pääkaupunkiseudun spesialisteihin.

Soiteltuani useaan paikkaan löysin ell, joka on törmännyt vastaavaan ja hoitanut onnistuneesti. Kyse on ollut kylläkin siitoskolleista ja Mad on kastroitu jo toukokuun lopulla. Penis on nyt hyvällä hoidolla lähes kokonaan parantunut ja uskon, että paranee ihan kokonaan. Ab-kuuria jatketaan niin kauan kunnes peniksen pää on kunnossa. Uskomattoman nopeasti muutoksia on ollut havaittavissa ja uskon, että paranee alapäästään täydellisesti. Nyt Mad on mahdollisimman rauhassa eikä saa olla mitään innokkeita. Haasteellista, mutta täällä sen pystyn järjestämään ja se onkin auttanut asiaa.

Erittäin harvinainen ja opettavainen tapaus, mutta en silti olisi valmis estämään kastraatin astumisia, jos niin haluaa tehdä.

Kaikki pennut ovat muuttaneet uusiin koteihinsa. Paitsi tietenkin tuo Texas Tornado, joka etsii sijoituskotia. Texin luonne on muuttunut huimasti. Sillä hän oli ennen pentueen arin ja nyt leikkii minkä jaksaa toisten kisujen kanssa ja sitten käpertyy syliin nukkumaan. Valittaa myös ääneen, jos on tylsää tai haluaa syliin.

Ei kommentteja: