lauantai 26. heinäkuuta 2008
Herrrrrmot menee!!!
Siis minulla! Onneksi verenpaineeni on todella alhainen, sillä tämän hermoilun jälkeen se on vähintään normaali.
Eli ei ole vielä pentuja. Liikkeitä on paljon ja maitoa tulee. Tuntuu kuin tulossa oleva pentu olisi kääntynyt, kun en tunne päätä enää tai sitten on vain sellaisessa asennossa, että se on piilossa. Diiva käy välillä petaamassa petiään, mutta kaiken kaikkiaan on hyvin rauhallinen eikä ole mitään vuotoa.
Tänään on ehkä 68 päivä astutuksesta, mutta jos astutus onkin tapahtunut päivää paria myöhemmin niin asian laita muuttuu totaalisesti. Silloin ei olisi mitään hätää vielä. No soitin jo päivystävälle ja neuvottiin odottamaan maanantai aamuun ellei sitten tule jotain hälyttävää ennen sitä. Ell sanoi, että se lasketaan viimeisestä astutuspäivästä. Minä olen kyllä aina laskenut ensimmäisestä. Kalenteria tutkiessani Diiva ja Vekara ovat muhinoineet korkeintaan 3-4 päivän ajan, mutta ei aktiivisesti. Tarkoittaa sitä, että astumisia ei ole ollut montaa. Silloin kun huomasin Diivan niskavauriot niin erotin pariskunnan, ennen sitä en ollut ollenkaan varma oliko edes astumisia tapahtunut.
Kommentteja kaipailen kiitollisuudella.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Minä lasken itselleni aina sekä ekasta että vikasta astumis päivästä.
Jos ei ensimmäisen astutuspäivän mukaan synnytä niin sitten mennää vikan astutuspäivän mukaan, jos ei sittenkään ala kuulua mutta kaikki on ok niin odottelen pari päivää (tai ell ohjeiden mukaan) ja sitten toimitaan.
70 päivää on pisin minkä olen SIA naaraan kuullut kantavan pentujaan ja sen jälkeen käynnistyksellä alkanut synnyttää normaalista.
Hurjasta tsemppiä sinne ja vauvojen odotusta :)
Me ollaan laskettu siitä päivästä jolloin astumisia on ollut eniten, eli siis jos ovat yhdessä vaikka kaksi päivää niin yleensä siitä toisesta. Hankala tilanne mutta jos kaikki on ok ja liikkeet tuntuu niin ei kai silloin ole mitään hätää.
Meidän ell on ohjeistanut että jos ei ole 68 vrk kohdalla merkkejä niin leikkaukseen... tiedä sitten miten olisi aina milloinkin paras.
Lähetä kommentti